Pillereillä pehmustettu

elän vai kuolenko?

2006-09-21T18:07:00.000+03:00

Elämäni on ollut kovin ihanaa.
Aloitin opiskelun, pitkäaikainen haaveeni, minusta tulee käsityöläinen!
Tupu, Hupu ja Lupu ovat päiväkodissa ja mies töissä. Kaikki hyvin siis. Täytyy sanoa että olen oikeasti nauttinut elämästäni!
Kunnes.
Päätin alkaa vähentämään lääkitystäni, siis Zetaa. Pudotin sen pikkuhiljaa nollille, vieroitusoireita kuunnellen ja kunnioittaen.
Nyt sitten kun elän toista zoloftitonta päivää, on olo kaamea. Raivoan kuin apina enkä pysty olemaan. Ahdistus on takauma kahden vuoden takaa. Pelottaa. Selviänkö muka läpi tästä??
Uskoisin että olen henkisesti valmis olemaan ilman masennuslääkettä, tasaava Seroquel minulle tietysti vielä jää.
Huomaan että kirjoitan tänne pääasiassa vain aallonpohjissa:O
Haluan niin paljon onnistua tässä! Ihanaa kun hassut pikkuasiat itkettää taas, sillai hyvällä tavalla siis:)

hmm...

2006-04-16T20:03:00.000+03:00

Elo on ollut tosi sekavaa.
Olemme olleet poissa maasta, matkoilla siis. Olen hakenut työpaikkaa ulkomailta, haastattelu olisi tiedossa ensiviikolla...
En vain tiedä, onko kynnys liian iso.
Ahdistun, sekoilen, en jaksa mitään normaalia.
Olen väsynyt ja masentunut mutta silti niin levoton, niin levoton.
Onneksi minulla on ihana perheeni.

...ja ylös!

2006-03-15T10:11:00.000+02:00

Heräsin tänään pirteänä, tai no, ainakin pirteämpänä kuin eilen.
Syötin ja puin Tupun, Hupun ja Lupun ja järjestelin kaksi lastenhuonetta. Siivosin vielä keittiönkin. Kummaa kuinka sitä menee alas..... ja ylös!
Kiitos Vintti kauniista sanoistasi! Ihanaa huomata että joku on selvinnyt... Pystyisinpä itsekin!
Olen monesti tehnytkin Päätöksen, että nyt elän rytmissä, teen hommat vaikka kuinka sattuisi. Ja olenkin tehnyt.
Sitten olen romahtanut. Täydellinen Äiti ei ollutkaan täydellinen. Yksi suurimmista ongelmistani on se että yritän liikaa. Vaadin itseltäni (muka) mahdottomia. On hurjan vaikea löytää se kuuluisa kultainen keskitie. Miten ihmeessä tehdä asiat uuvuttamatta itseä liikaa?

Eilen jouduin turvautumaan bentsoihin, kun levottomuus yltyi järjettömäksi, ajatukset juoksivat päässä aivan liian lujaa. Olen saanut niitä selkäkivustani johtuvaan unettomuuteen, ja ottanut muutaman kerran (jopa) neljännespillerin. Nyt otin puolikkaan toivoen että rauhotun ja pystyn ehkä levähtämäänkin.
Vielä mitä!
Ajatukset kyllä selkiintyivät, mutta mitään rauhoittavaa tai väsyttävää vaikutusta ei kyllä irronnut! Päin vastoin, piristyin.
Pystyin ajattelemaan normaaleja asioita kuten lasten iltaruokaa.

Hi-das-ta

2006-03-14T12:58:00.000+02:00

Alakuloisuuteni pahenee, lasten äänet ahdistavat, raivostuttava olo nousee jopa ohikulkevan traktorin äänestä... Käveleminenkin tuntuu liian raskaalta eikä jalat liiku kuin hyvin hi-taas-ti...
Ahdistaa :((
En halua vajota enää yhtään, kaikki tuntuu liian raskaalta...
Kävin tänään shrinkkini juttusilla, hänkin huomasi apaattisuuden ja kehotti nostamaan Zetan annostusta 150mg. En tiedä auttaisiko se...Pakko kai kokeilla kuitenkin, tämä olotila on liikaa minulle ja koko perheelle.

Voisinkohan tehdä jotain muuta? Syön monivitamiinia, monipuolista kasvisruokaa, liikun liian vähän mutta jonkunverran kuitenkin... ulkoilen harvoin. Sitä voisin kai lisätä, jo lastenkin hyvinvoinnin nimissä. Mutta kun en jaksa. En vain pysty. Ja kun yritän niin hermostun pienestäkin "vastoinkäymisestä" (hupu pyytää apua kenkien kanssa).

Kaiken tämän keskellä sisällä velloo kuitenkin levottomuus. Paikallaan oleminen on mahdotonta, on pakko tehdä jotain! Kasaan palapeliä, harjaan mattoa, naputan tietokonetta, mutten saa pyykkejä narulle. Miten saisin "energiani" kanavoitua paremmin...?

Paino on sentään lähtenyt alaspäin!

kevätväsymystä

2006-03-10T09:48:00.000+02:00

Luinpa jostain että bipolaareille on hyvin tyypillistä masentua keväällä. Aivot lakkaavat valon lisääntyessä tuottaa vähemmän serotoniiniä jolloin sitten alkaa masentaa. Joku oli selvinnyt jokavuotisesta masiksesta aurinkolaseja käyttämällä!
Jaa-a, tiedä häntä. Sen tiedän kuitenkin, että itselleni on jonkunasteinen kevätuupumus iskenyt. En muista koska olisin hymyillyt viimeksi oikein antaumuksella, kaikki tuntuu jotenkin toivottomalta. Sisälläni sykkii outo muutoksen tunne, tarttis tehdä jotain, muuttaa jotain. Mutta mitä?

Mies on taas kotona. Alkuun vain vähän aikaa, saa nähdä miten jatko. Esikoinenkin on kotona, flunssassa. Myös hänen jatkoaan puidaan sekä perheessä että perheen ulkopuolella. Kouluvelvollisuus alkaa syksyllä.
Olemme pohtineet vakavasti toista eskarivuotta. Kasvatus- ja perheneuvola on tähän asti suosittanut sosiaalisesti sopeutumattomien pienryhmää. Lopullinen suositus saadaan reilun viikon päästä kun on tapaaminen erityislastentarhanopettajan ja psykologin kanssa.

Sosiaalisesti sopeutumaton. Sellainenko esikkomme on?
Omasta mielestäni hän on vasta pieni poika joka haluaa leikkiä ja harjoitella sosiaalisuuttaan. Esikko osaa kyllä lukea, laskea ja kirjoittaa, mutta napit ja vetskarit eivät suju, eikä ruokapöydässä(kään) pysty istumaan paikallaan.
Auttaisiko pienryhmä sitten, en tiedä. Itse uskoisin että toinen esikouluvuosi voisi olla paras ratkaisu. Kouluun ehtii kyllä myöhemminkin.

Aloitin painonpudotuksen. Olen turvonnut kuin joulupossu, ja itseinho on noussut samaa käyrää. Neljäs pointsipäivä menossa nyt ja hyvin sujuu. Turvotukset ovat hävinneet ja pystyn taas hengittämään. Läskiä on ainakin 15kg, eli urakkaa on koko kevääksi. Tärkeä projektini pääsi tuonne otsikon allekin, toivottavasti pipariukko juoksee vauhdilla tikkaiden toiseen päähän!

muistelot matkalta

2006-02-28T07:21:00.000+02:00

Lähdimme aamuvarhain, kaikki sujui yllättävän mutkattomasti, jopa lasten jättäminen sukulaisten hoiviin!
Aloitimme matkamme olusilla ja jatkoimme samaa rataa koko aamupäivän. Otin torkutkin! En muista koska olisin viimeksi nukkunut päivällä.
Sitten söimme. Päässäni tuntui oudolta ja tiesin jo etukäteen että migreeni tulee. Jätin viinit nauttimatta ja join vettä niin paljon kun jaksoin pöytään kantaa ja yritin syödä.
Ruokailun jälkeen lähdimme kylpemään yksityissaunaan ja kävimme loikomassa julkisessa porealtaassakin. Oli muuten nautinnollinen reissu. Kahdeksan hengen saunassa mahtui puuhaamaan vaikka mitä!
Lopulta kuumuus koitui kohtaloksemme ja jouduimme suorittamaan grande finalen suihkun puolella:)

Loppupäivä menikin sitten päänsärkyä parannellessa:(

Matkan vuoksi olin 3 pvää ottamatta Seroquelia, ja vieraamme sai sen tuta nahoissaan... sähisin hänelle kuin... no joku vihainen otus. Ehkä pesukarhu?:)
Eilen sitten otin pillerini vahingossa aamulla ja olipas mielenkiintoinen kokemus. Väsytti nimittäin "jonkun verran", hyvä kun pystyin puhumaan!!

Alkuviikko tuntuu menevän arkeen totutellessa ja matkasta palautuessa. Ei vanha enää jaksa.
Vieraamme viipyy vielä sunnuntaihin asti. Tunteet viipymistä kohtaan vaihtelevat toiveikkuudesta epätoivoon.

hiihtoloma

2006-02-20T09:24:00.000+02:00

Tänään on palkkapäivä:)
Se antaa aina positiivisen olon, on jotenkin helpompaa lähteä lasten kanssa liikkeelle kun on vähän rahaa, voi lintsata ruuanlaitosta ja napata vaikka burgerin!

Enää kaksi päivää siihen, kun vieraamme saapuu. Ihanaa saada katkos arkeen!! Ja siitä sitten 2 päivää eteenpäin ja pääsemme lomallemme!! Aivan helmeä, en tiedä miten päin olisin kun odotan niin innolla!!

Olo on ollut melko sekava viimeaikoina. En ole kärsinyt masentuneesta fiiliksestä kovinkaan usein, mutta ahdistus ja sekavuus piinaa...Kai se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus minulla. Nyt kun Tupun hiihtoloma alkoi, tuntui jo etukäteen ahdistavalta ja pelottavalta. Oma selviäminen on niin yhden kortin varassa että...

lähtölaskenta lemmenlaivalle 5-4-3-2-1 GO

2006-02-19T13:11:00.000+02:00

Enää yksi käsi ja sitten mennään! Tuntuu etten jaksa enää odottaa pientä lomaamme ilman lapsia! JES!
Olen alkanut käärimään itse omat savukkeeni. Noh en sentään ihan itse, oli pakko ostaa sellainen käärijä avuksi kun niistä omatekoisista tuli aika epätoivoisia tekeleitä joita oli lähes mahdotonta polttaa.

Tänään mielessäni on tulevan lomamatkan lisäksi pyörinyt mahdolliset opinnot syksyllä, sekä töihinpaluu ja lapsille hoitajan palkkaaminen kotiin. Kun tietäisi vaan mikä olisi paras vaihtoehto. Kestääköhän pääni opiskelua? Saatika jatkuvaa työelämää??

Onko meillä edes varaa palkata hoitaja?
Toisaalta kolmen lapsen päivähoito kunnallisellakin puolella maksaa ihan kiitettävän paljon. Lupunen on vasta kaksivuotias, joten päiväkoti on poissa laskuista. Jäljelle jää siis perhepäivähoito (en pidä tästäkään ajatuksesta) sekä yksityinen kotihoito.
Onpa ainakin jotain pähkäiltävää.

Rahat ovat taas loppu, joten joudun kitsastelemaan lääkityksen kanssa. Pudotin Zoloftin annoksen 4vrk sitten 50mg:n. Liekö syynä tuo lääkkeen vähennys, mutta seksuaalisuuteni tuntuu pikkuhiljaa palailevan. Hmmm.

uusi aamu

2006-02-17T10:04:00.000+02:00

Otin eilen Seroquelin pitkästä aikaa jo seitsemältä, ja heräsin tähän aamuun hyvissä ajoin ja pirteänä. Tasaavana käytettävä Seroquel on tosi väsyttävä, nukun yleensä kuin tukki sen jälkeen vähintään 10 tuntia.
Ihmeellinen tunne kun on pirteä herätessään. Niinpä aamu lähti mukavasti liikkeelle, lapset somissa vaatteissaan, tukat kammattuna ihailivat Valion taidetta maitopurkeista.
Epätodellista?

Eilen luulin taas kerran tulevani hulluksi. Nyt olen saanut painettua sen tunteen edes hetkeksi alas. On perjantai, ihanaa!

Ensiviikko on jännittävä, saamme ulkomailta vieraan, hyvän miespuolisen ystävämme. Hän viipyy ainakin viikon, ehkä enemmänkin.
Vierailu lämmittää toivottavasti jalkoväliänikin, sillä Hänen aikaisempina vierailuina olemme puuhastelleet kolmisin, siis Hän, mieheni ja minä.
Sehän on ollut pitkäaikainen haaveeni, saada kaksi ihailevaa käsiparia vartaloani hivelemään. Hän on nörtti, vaaraton ja täysin luotettava. Valitettavasti (?) kiihoittuminen on ainoastaan tilanteen ja mieheni käsissä, mutta hyvin se on silti toiminut.

Tämä vierailu poikkeaa aikaisemmista siten, että nyt pääsemme kolmisin ilman lapsia pienelle "lomalle" vuorokaudeksi. Meillä on siis halutessamme ja kaiken sujuessa hyvin mahdollisuus harrastella myös valoisan aikaan.

Tauon jälkeen

2006-02-16T13:35:00.000+02:00

Puolen vuoden pikapäivitys:
Mies sairasti vuoden päivät omaa masennustaan ja työuupumustaan kotona, minä pärjäsin sen ajan hyvin ellen jopa erittäin hyvin. Suhteemme syveni, kävin jopa töissä silloin tällöin. Sain uuden loistavasti toimivan lääkkeen.
Lasten kanssa sujui hyvin, neuroottinen äiti-syndroomani on takanapäin, lapset nukkuvat omissa sängyissään ilman tissiä.
Tupu käy eskaria, ja hänen mahdollista koulunaloitustaan suunnitellaan ja punnitaan erilaisia vaihtoehtoja. Kaksi nuorempaa on edelleen kotona. Kadehdittavan kuuloista eikö totta!?

Tänään:
Mies on palannut töihin. Olen aivan rikki jo kahden viikon jälkeen. Ahdistaa, kuristaa, itkettääkin.
En tajua mitä tapahtuu, ajaudun syvemmälle ja syvemmälle. Hirviö nostaa päätänsä, huudan ja raivoan.
En minä ole tällainen!! APUA!
Pyykit ovat seisseet kaksi päivää koneessa ja ruuanlaitto jäi taas eilenkin...

Haluan selvitä tästä mutta miten? Onko sietokykyni todella näin alhaalla? Voimattomuus valtaa kädet joten lopetan kirjoittamisen...

mä oon häpi!

2005-04-23T21:11:00.000+03:00

Join iltasella sangriaa ja olo on tosi hyvä, absolutismista viis!
Maissilastuja ja juustodippiä, rousk rousk. Ja olutta päälle:)
Isot valvoo, Lupu koisii, letkeä fiilis, Selviytyjät töllössä. Huomenna lähdetään Tukholmaan päiväksi, odotamme innolla! Tavataanko laivalla?:)

En ole käynyt aikoihin shrinkillä vaikka pää kaipaisi huoltoa. En vain jaksa mennä. Ei napostele. Harkitsen itselääkintää, siis muullakin kuin viinalla. Zoloftia 150mg/vrk nykyisen satkun sijaan, mitenköhän kävisi? Nyt jo yli kuukausi epätoivoa. Kohta en jaksa enää.

Alkkis on symppis, känni ei pänni.

Vihaan puluja!!!!

2005-04-16T13:29:00.000+03:00

Vihaan noita saastaisia lintuja!! Turpeat laiskat city-pulut, nuo harmaat oksettavat möykyt tunkevat kauniille parvekkeellemme! Kierrosluku nousee päässäni heti nollasta sataan ja ryntään partsille karjuen! Voi kun olisi haulikko, ampuisin silmää räpäyttämättä.
Antakaa anteeksi.

hyviä päätöksiä ja turhamaisuutta

2005-04-15T08:46:00.000+03:00

Päätin eilen painiessani kuukauden takaisen kosmetologikäynnin ja uusien ihonhoitotuotteiden (??) jälkeisten iho-ongelmien parissa, että nyt se alkaa: ruokavaliomuutos, absolutismi, veden litkiminen ja paluu takaisin perus-ihonhoitotuotteisiin.

Viimeaikoina saamattomuudessani olen sortunut syömään taas huonosti, epäterveellisesti, ja nestetasapainosta olen pitänyt huolta lähinnä Pepsi Maxin ja oluen avulla. Tulokset texmex-olut-dietistäni on vyötärön lisäksi näkyvissä naamassa. Huokaus.

Apunani olen päättänyt käyttää (taas) painonvartijoiden piste-ohjelmaa, koska se auttaa syömään terveellisesti. Syömisten tallentaminen rompulle tekee asioista konkreettisempia, eikä tule ahmittua. Voipa sitä samalla lähteä muutama senttikin, ei olisi pahitteeksi.

Ehkä olen turhamainen mutta ulkonäköni on minulle tärkeä. Iän tuomat muutokset eivät mieltäni hetkauta, mutta surkeilla elintavoilla aikaansaatu roikkuiho, näppylät ja vararengas saavat mielenterveyteni järkkymään. (hehheh)
Olen jopa pohtinut rintojen kohotusleikkausta. Takana on kuusi vuotta raskauksia ja imetystä (yhdessä ja erikseen) ja valitettavasti se näkyy liikaa.
Rinnat itsessään ovat siedettävät, mutta venynyttä ihoa on liikaa:( Haluaisin siis pussia pienemmäksi:)

LISÄYS klo 17:16
Kävin juuri jumpassa! AH! Ja saunassa pitkän kaavan mukaan!
Ihanaa rääkkiä, olen aivan raato:)

Eilisen ahdingon jälkeen

2005-04-14T10:28:00.000+03:00

istuin parvekkeella auringon lämmössä juomassa kahvia.
Sain mielettömästi energiaa ja siivosin kunnolla koko kämpän! Lisäksi piti tietty leipoa ja kokata. Ja siivota eteisen kaappeja. Sekä pyykätä talvivaatteet.
Tuntuu että en pysty mihinkään kahteen viikkoon, ja sitten teen kaikki rästit yhtenä päivänä ja väsyn.

Yöllä heräsin taas (jo kolmas yö) kahden jälkeen kukkumaan. Inhoan sitä.

Yritin yöllä analysoida energiapuuskaani, ja sen syitä. Mietin, sainko energiaa auringosta? Vai seurasiko yksi asia toista, eli kun jaksoin tarttua yhteen toimeen niin jaksoin sitten tehdä kaiken muunkin? Olin yhden illan kokonaan juomatta alkoholia, vaikuttikohan se? Vai olenko minä vain tällainen?`
En tiedä miksi haluaisin tietää, ehkä siksi että saisin voimattomiin päiviini pilkahduksen toivoa. Tunnen silloin olevani vain varjo omasta itsestäni, enkä kestä sitä.

Peruin viimeviikolla voimattomana psykiatrini, enkä ole varannut uutta aikaa. Jotenkin vain en halua sinne. En jaksa puhua. En ole kiinnostunut puimaan tätä vieraalle. En jaksa hymyillä tädille mutta en osaa olla hymyilemättäkään:( Tunnen huonoa omaatuntoa jos valitan.

Viimeyönä mieleeni muistui yksi lapsuuden lempikirjojani: Timm Taler eli myyty nauru. Se on jännä seikkailukertomus pienestä pojasta, joka myy naurunsa pahuudelle.
Mietin, kenelle minä olen myynyt nauruni? Ennen nauroin kokoajan, nyt en voi muistaa koska olisin viimeksi TODELLA nauranut.
Taidan kaivella Timm Talerin tarinan varastosta, ja lukea uudestaan kuinka hän sai naurunsa takaisin. Ehkäpä minäkin?

sekavuutta

2005-04-13T08:12:00.000+03:00

Olo on todella sekava. Elämä tuntuu ylivoimaista. Lasten äänet kaikuvat jostain kaukaa enkä saa kiinni mistään.
Hermostuttaa.
En ole nukkunut kunnolla muutamiin öihin, unia ja levottomuutta. Päivisin olen sitten kovin väsynyt.

Eilen yritimme urheilla yhdessä mieheni kanssa paikallisessa kuntokeskuksessa.
Hupu päätti toisin.
Kun yritimme jättää trion lastenhoitajan huomaan, Hupu karjui, itki, huusi, valutti krokotiilin kyyneleitä ja räpytti suurilla silmillään sanoen: "älkää menkö, älkää jättäkö minua". Lopputulos: mies kuntoili yksin ja minä yritin rauhoitella nyyhkyttävää lasta. Vitutti jonkun verran. Pystyykö joku oikeasti jättämään hysteerisen lapsen?

Ahdistaa kun ei ole ketään, siis oikeasti ketään, joka lapsia hoitaisi. Olisi kiva edes JOSKUS käydä esim vaikka kuntosalilla yhdessä miehen kanssa. Onnellisia ovat ne, joilla mummo asuu naapurissa. Mutta miten muut, me mummottomat, lapsiperheet selviävämme? Ei juuri innosta hankkia jotain vierasta hoitajaa tänne MLL:ltä.

Olen vähentänyt juopottelua siinä toivossa että Zetat tehoaisivat paremmin. Nyt tunnen olevani alamaissa kokoajan. Siitä, kun viimeksi jaksoin tehdä jotain, on todella pitkä aika. Aurinkokin paistaa ja mies on kotona joten elämän pitäisi olla helpompaa. Mikä helvetti siinä on etten voi koskaan olla normaali!??!

muistoja lukioajoilta

2005-04-11T08:20:00.000+03:00

Tämänaamuinen aamupalani, hieman kuivahtanut kauraleivän pala, toi muistotulvan menneisyydestä.
Olin noin 15-vuotias ja asuin tuttavaperheemme piharakennuksessa. Luulin olevani aikuinen ja fiksu, mutten ollut kumpaakaan.
Useimmiten vietin koulupäivän jälkeen aikaani kahvilassa kavereiden kanssa, tuhlasin vähät rahani pahaan sumppiin. Ennen kotiinlähtöä kävin kaupassa ostamassa kauraleipää ja jacky makupaloja aamupalaksi, iltapalaksi, ruuaksi. Monipuolinen ravinto piti minut tiellä;)
Paperipussissa myytävät kauraleivät kuivahtivat useimmiten korpuiksi ennenkuin ehdin niitä syödä, joten nakersin niitä kovana, voita päälle vain! Paperipussi oli usein reikäinen, ihmettelin sitä, mutten välittänyt.

Myöhemmin äitini yöpyi pikku kämpässäni erään tuttavansa, ja tuttavan pienen lapsen kanssa. Itse bunkkasin silloisen poikakaverini luona. Järkytykseni oli kohtuullisen suuri kun kuulin seuraavana aamuna että naiset olivat heränneet yöllä rapinaan ja ehtineet juuri parahiksi näkemään kun paksuperseinen rotta kipitti koloni lattialla ja livahti putkien välistä piiloon.
Samalla hetkellä ymmärsin repaleiset leipäpussit. Oksennus.

Kaikesta huolimatta asuin edelleen siellä, säilytin vain ruuat jääkaapissa:P

Myöhemmin muutin pois, kun jouduin ahdistelijan uhriksi lähistöllä. Olin (jälleen kerran) palaamassa poikaystävältäni viimeisellä bussilla joskus puoliltaöin kun keski-ikäinen mieshenkilö kävi päälleni pienestä metiköstä.
Huusin, löin, potkin ja juoksin. Tiesin että mies juoksi perässä. Juoksin pihaan ja kämppääni , istuin keskellä pimeää huonetta koko yön uskaltamatta liikkua tai edes hengittää ääneen. Näen vieläkin joskus painajaisia tuosta yöstä.
Ilmoitin seuraavana päivänä poliisille. He ottivat kyllä tuntomerkit mutta eivät voineet tehdä muuta. Kukaan ei kysynyt, miltä minusta tuntuu. Muistoksi jäi rikkinäinen mieli, rikkinäinen vetoketju sekä kadonnut kenkä.

Vanhempani olivat juuri eroamassa toisella paikkakunnalla, joten en voinut vaivata äitiäni asialla. Ripustauduin avunhuutona poikaystävääni, muutin hänen luokseen, vaikka meillä ei ollut mitään yhteistä. Menimme jopa kihloihin.
Sittemmin erosimme kun kyllästyin ja olin kerännyt itseni.

Miten naista kohdellaan?

2005-04-10T17:49:00.000+03:00

Keskustelimme aiheesta tiukkaan sävyyn tänään mieheni kanssa.
Ilmaisin närkästykseni siitä, että koin olevani ala-arvoisessa asemassa siihen nähden, mitä voisin olla.
Ennen "lapsellista" elämääni sain runsain mitoin ruusuja ja ihailua hoviltani. Nyt, vain oman mieheni ihailujen varassa, tunnen olevani tyhjänpäiväinen, ruma ja liian lihava. Kaipaan hehkutusta ja suunnatonta ihailua, lahjuksia, palvontaa. Voinko vaatia sitä? Enhän itsekään sellaista harrasta.
Onkohan itsekkyydelläni rajoja?

Mieheni on aloitekyvytön ja saamatonkin. Mutta hyväätarkoittava. Salainen haave silti on että vielä joskus saisin häneltä jotain aidosti pyyteettömiä huomionosoituksia jotka lähtisivät miehestä itsestään ja olisivat täysin hänen käsialaansa.

On fyysisesti vaikeaa olla kolminkertainen äiti ja (yksinkertainen;)) vaimo yhtäaikaa. En tiedä miten pitäisi pystyä selvittämään se kaikki koskettelutulva joka päälleni vyöryy päivän aikana. Lapset tarvitsevat syliä, kuopus tarvitsee rintaa, kokoajan joku vaatii minulta jotain fyysistä. Ja sitten tulee mies, ja valittaa kun en koskaan edes halaa. Itse toivon että saisin edes joskus olla niin, ettei kukaan halaisi tai änkeisi viereen. En edes normaalimittakaavassa pidä halailusta ja suukottelusta. Elämäni fyysisyys musertaa minut alleen!

Jokainen minuutti "omaa aikaa" saa minut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Meillä ei ole ketään (luotettavaa) joka hoitaisi lapsia, joten olemme aina sidottuja kotiin jompikumpi. Jos siis minä menen, mies jää lohikäärmeen kitaan. Miten löytyisi tasapaino? Nyt se on helpompaa kun olemme molemmat kotona, kai. Voi laskea minuutteja;)

Söimme tänään epätrendikkäästi texmex-sapuskaa ja naukkailimme ruuan kanssa tequilaa, järkyttävää sitruunalla maustettua ja sinistä:)
Eilinen juopottelusaldo oli puolipulloa Veuve Clicquot-shampanjaa, yhtä suosikeistamme. Taidan nyt siemailla loput, väljähtyneenä.
Sopii hyvin mielialaani.

Haluaisin tehdä jotain repäisevää. Todellakin haluaisin.

hormonihöyryinen lypsylehmä

2005-04-09T13:51:00.000+03:00

Eilen onnistuin suunnitellusti olemaan imettämättä koko päivän, että kuopus säästyisi jälkiehkäisytablettien hormoneilta. Illalla sitten kun Lupu nukahti, lypsin molemmat rinnat käsin (vaikeaa pitkästä aikaa!) ja 2.5dl oli saalis. Niin se maito loppuu kun lapsi täyttää vuoden;)
Imetystauko oli 13h ja lypsyn jälkeen uskalsin sitten jo vähän imettää. Saa nähdä kasvaako Lupulle rinnat siitä hyvästä...

Itse säästyin sivuvaikutuksissa luetelluilta pahoinvoinneilta ja ripuleilta, sekä jopa päänsäryltä. Sen sijaan olo oli vauhko ja erittäin ärtyisä koko päivän. Sekoamisen tunne oli hyvin voimakas, ja muutenkin olin ja olen todella ahdistunut. Rintaa puristaa, hengitys on vaikeaa. Kuin pitkittynyt paniikkikohtaus.
En ymmärrä. Voikohan nuo hormonipilsut saada olon näin ahdistuneeksi??

Tuntuu että oloa voisi helpottaa ainoastaan armoton shoppailu tai lomamatka, mutta rahat on loppu (taas) joten täytyy vain kärsiä.
Miksiköhän en osaa nauttia mistään ilmaisesta?

Mies kävi eilen taas lääkärissä, ja uusi sairausloma napsahti. Työssäolo (viikon ajan) oli pahentanut tilannetta radikaalisti ja saanut aikaan mojovaa ahdistusta. Nyt sitten katsellaan kuukausi eteenpäin että mitä tapahtuu. Paraneminen (meillä molemmilla!) oli ehkä jo alkanut mutta viime viikko kyllä vei sitä taaksepäin.

Löysin paripäivää taaksepäin taas uuden mielenkiintoisen blogin, Vuokratontilla. Toivon että kirjoittajalla tärppää pian!

Vihdoinkin seksiä!

2005-04-08T10:01:00.000+03:00

Eilen illalla se vihdoin tapahtui: sain kikkeliä, isoa ja kovaa, pitkään ja hartaasti!
Viimeaikaiset seksijuttumme ovat olleet lähinnä kännissä räpeltämistä, josta ei ole ollut juurikaan iloa. Nyt olimme molemmat ihan selviä ja onnistuin oikeasti rentoutumaan ja fiilistelemään! Suorituspaineita kyllä oli, mutta nekin hälvenivät loppua kohden, tosin eivät ihan kokonaan.
Olo on vapautunut.
Tosin ison Oon saaminen ei onnistunut, monta kertaa tuntui että NYT! ja sainkin melkoiset värinät ja hyvän olon, mutta jotenkin en vain päässyt ihan sinne kuuluisaan loppuun asti. Uskoisin että syynä on lääkitykseni. Se turruttaa aisteja sen verran paljon, ja onhan sivuvaikutuksissakin mainittu orgasminsaantivaikeudet.
Seuraavalla kerralla täytyykin ehdottaa miehelle josko koitettaisi jotain apuvälinettä lelukaapistamme. Ovatkin mokomat maanneet tuolla kaapissa pitkään käyttämättä. Ehkä tuplaärsykkeellä onnistaisi?
Vaikka eipä tuossa eilisessäkään valittamista:)

Huonona puolena mainittakoon, että jyystäessä kumi hajosi taas:(
Luulen, etta ovuloin eilen, joten riskit tulla raskaaksi olivat melkoisen suuret. Siksipä päädyimmekin hakemaan minulle tänään jälkiehkäisypillerit. Arveluttaa melkoisesti. Pillereiden hormonit ovat saaneet aikaisemminkin minut henkisesti täysin pois tolaltani, jännittää tosissaan miten nyt käy.
Lisäksi joudun pitämään pitkähkön imetystauon, teratologinen tietopalvelu suositteli olemaan imettämättä jopa vuorokauden. Lääkkeen ohjeessa lukee että 6tuntia, ja lypsy. Pyrin kuitenkin tuohon 24h taukoon. Nyyh:( Tulee olemaan rankkaa!

Olen hullu

2005-04-07T11:01:00.000+03:00

Tiedän että olen hullu. Pääni on sekaisin kuin laihduttajan kaalisoppa.
Haluaisin olla normaali, tavallinen, rauhallinen, tyyni, kiinnostunut ja sosiaalinen.
Olen ahdistunut ja sekaisin, haluan riehua ja huutaa ja teenkin sen! Lapset ovat ihmeissään. Minua naurattaa.
Olen odottanut tätä, vaikken tiedä onko olo hyvä vai huono. Peruin shrinkin ja välttelen ulosottomiestä. En oikein tiedä osaanko enää elää normaalisti?
Mies lähti töihin viikon alussa. Ahdistavaa ja yksinäistä. En ole vieläkään tavannut ketään ihmisiä, paitsi yhden vanhan tutun baarissa livekeikalla. Sieltä muistona paha paha krapula ja morkkis, kipeä selkä kun nukuin eteisen lattialla sekä iso avohaava kädessä. puuh.
Millainen äiti oikein olen? Esitän niin hyvää. Olenkohan?

Viimeinen kuukausi on mennyt jossain ihme sfääreissä, en osaa sanoa olenko ollut masentunut vai en. En ole pystynyt moneenkaan juttuun satunnaisia purkauksia lukuunottamatta. En kyllä pysty vieläkään.
äh. Ei mitään järkevää sanottavaa.

Jimi Hendrix on tullut takaisin.

Jimi Hendrix - Manic Depression

Manic depression is touching my soul
I know what I want but I just don't know
How to, go about gettin' it
Feeling sweet feeling,
Drops from my fingers, fingers
Manic depression is catchin' my soul

Woman so weary, the sweet cause in vain
You make love, you break love
It's all the same
When it's, when it's over, mama
Music, sweet music
I wish I could caress, caress, caress
Manic depression is a frustrating mess

Well, I think I'll go turn myself off,
And go on down
All the way down
Really ain't no use in me hanging around
In your kinda scene

Music, sweet music
I wish I could caress, caress, caress
Manic depression is a frustrating mess

sekavuutta ja selkäkipua

2005-03-03T09:46:00.000+02:00

Mieheni haisee pierulle! Jouduin yökkimään koko yön hänen suolikaasujensa katkussa, oli muuten aika karmeaa. Säästyäkseni kuitenkin nalkuttavan akan leimalta, annoin mieheni nukkua sulostuttamassa uniamme, vaikka mieli teki ohjata hänet ystävällisesti parvekkeelle.

Tympeä ja ilkeä mieli alkaa taas nousta pintaan. Huomaan sen pienistä asioista. Se merkitsee aina jotain, siirtymää. Jännityksellä odotan, mihin suuntaan mennään. Nyt olenkin ollut jo pitkään alamaissa, ahdistunut, saamaton, tympääntynyt.

Masentunut.

Toivottavasti suunta on ylöspäin!

Selkäni vanha vaiva, välilevynpullistuma, on taas kiusannut muutaman viikon tai pitempäänkin. Viikko sitten kodeiiniä sisältävät kipulääkkeeni (imettäjälle käypäiset) loppuivat, ja olen sinnitellyt käsikauppalääkkeillä. Ankeaa on. Tänään pääsen kuitenkin terveyskeskuslääkäriin ruikuttamaan, toivottavasti saan jotain apuja. Yksityiseen ei nyt olisi varaa.

Olo on ollut aika sekava nyt pari päivää, välillä tuntuu kuin kävelisin puolimetriä maanpinnan yläpuolella, ja tulee sellaisia kummia oireita että kaikki äänet katoavat kauas, istun tyhjyyttä tuijottaen, en pysty reagoimaan lasten puheeseen, en pysty liikkumaan. Ihan kuin rankka kofeiinin puute x 100. Eh.

Ilmaista seksiä!

2005-03-02T20:38:00.000+02:00

Reklamointi kannattaa!
Yhdestä viiden kappaleen Durex Avanti pakkauksesta jo kaksi (2!) on hajonnut, vaikka olivat takuuvarmasti hyvin "puettu" eikä mitään hurjastelua edes harrastettu.
Nettisivujen kautta sitten mies tiedusteli, onko meille kenties sattunut joku maanantaikappale vai mistä nyt tuulee. Vastaus tuli nopeasti sähköpostitse ja kolme pakettia (=15kpl)Durex Avanteja etanapostilla perässä. Kivaa!:) Kun tällähetkellä ollaan kumiehkäisijöitten varassa (eh nojuu, tiedän että ovat lateksia eikä kumia) niin hauska tietää että on 15 "ilmaista" panoa tiedossa:D

Tosin tällä tahdilla taitavat paketit kestää aika pitkään..:(

Taas naukkaillaan, ja psykiatrista vielä

2005-03-01T19:49:00.000+02:00

Korkkasimme toisen miehen tuomista viinipulloista, Alkon sivuilta totesin ettei se nyt niin halpis ollutkaan... mutta hyvää on, Argentiinalaista!

TANGUERO
(Tempranillo-Bonarda)
Punainen; tuore
Tuoksu: rypäleinen, mausteinen
Maku: keskitäyteläinen, notkea, marjainen
Rypäleet: Tempranillo, Bonarda

Tätä ehkä muutama lasi, ja sitten tumma olut saunassa... Onkohan meillä oikeasti alkoholiongelma?:/

Omituista muuten, ettei psykiatrini ole kertaakaan kysynyt alkoholinkäytöstäni. Olen kai onnistunut luomaan itselleni täydellisen kiltin perheenäidin imagon. Tai sitten tätiä ei vaan kiinnosta.

Kun jo nuoruuden sekoiluni ovat saaneet tädin hörähtelemään epäuskoisesti, mitähän hän sanoisi jos kertoisin että keskimmäisen ollessa noin vuoden vanha, myimme rahapulassa härskejä alastonkuvia minusta mieheni rikkaalle ystävälle? Miten psykiatrille voi kertoa menneisyydestään, jos hän hirnahtelee ja suhtautuu paheksuen ja epäilevästi pieniinkin "paljastuksiin"?

Aijon kyllä jatkaa psykiatrilla käyntejä (kiitos kommentistasi "Kissa"!) mutta minun täytyisi selvittää itselleni, mitä käynneiltä haluan, ja mitä tädillä on minulle tarjottavana.
Jotenkin en vain saa psykiatriin sellaista kontaktia, joka tyydyttäisi. Jotenkin vaan esitän olevani jotain muuta mitä sisimmässäni olen, toimin siis samoin kuin muidenkin ihmisten seurassa.
Toistan minua eniten vaivaavaa ongelmaa, eli valheellista ja epätodellista elämää, ihan pokkana. Täti on vanha ja höpsö. Miten voisin paljastaa itseni hänelle?

Ihmisvihaa ja halpoja punkkuja

2005-03-01T07:50:00.000+02:00

Ei tarvinnut taas viimeyönä paljon nukkua. Vauva herätti jo seiskalta ja itse menin nukkumaan noin puoliltaöin lempparisarjani Conanin jälkeen. Seitsemän tuntia olisi tietysti ollut oikeinkin hyvä unimäärä, mutta pitihän sitä yöllä vähän kukkua joten..

En vieläkään osaa suhtautua muihin ihmisiin. En halua tavata ketään, en halua puhua kenenkään kanssa enkä halua edes kuulla kenestäkään. Se kuulemma kuuluu vaikeaan masennukseen. Kuinkahan pitkään tämä vaihe kestää?

Eilen elämässäni tapahtui tavallaan tosi suuri muutos, kun irtauduin vastuullisesta tehtävästä paikallisessa yhdistyksessä. Tuntuu haikealta mutta hyvältä. Haikealta siksi, että projekti oli omaa käsialaani, kuin oma lapsi, sydänverellä tehty ja iso osa entistä elämääni. Ja nyt jätin sen muiden käsiin tosta vaan.
Hyvältä tuntuu siksi että tuo vastuu oli minulle jo pitkään vastenmielinen asia, enkä myöskään koe enää olevani osa tuota porukkaa. Olen erilainen ja ahdistun heidän seurassaan.
Nyt olen tuuliajolla. Virallisesti yksin. En näe ihmisissä kuin huonoja puolia. Missähän olisin ilman perhettäni?

Käykö muille näin? Suurella innolla ja luomisen tuskalla tekee ja perustaa ja omistaa senhetkisen elämänsä jollekin asialle, ja vuoden päästä ei halua enää kuulla, ei nähdä eikä tuntea koko "seurapiiriä"?
Oma elämäni on täynnä tätä. Innostun, huumaannun, paiskaudun mukaan, tylsistyn ja häivyn. Ehkä tästä syystää minulla ei ole ystäviä, siis sellaisia pitkäaikaisia.
Kumma että mieheni pysyy rinnallani. Johtuu varmaan siitä että hän on tarpeeksi hullu;)

Usein tunnen oikein fyysistä pahaa oloa, kun lapsemme joutuvat elämään näin, virtojen vietävänä. Samalla kun revin itseni irti jostain, revin tietysti myös lapseni, jotka kulkevat aina mukanani. Kuinkahan paljon pahaa mieltä ja epävarmuutta se heille aiheuttaa?

Eilen lähetin mieheni alkoon ostamaan vaihteeksi tosihalpoja punaviinejä. Uskoin vakaasti, että halvoistakin voi löytyä helmiä! No, vitosen pullo Bulgarialaista "helmeä" on nyt puoliksi tyhjä. Oli muuten aika karmivaa tavaraa. Kaksi muuta halpispulloa odottaa pöydällä. Ehkä kokeilemme toista niistä tänään.
Hyviä vinkkejä halvoista viineistä otetaan vastaan! Ei nähkääs tule niin huono omatunto, kun ostaa halpaa.

Tämänpäiväinen psykiatrini peruuntui, siirtyi perjantaille. En kyllä olisi halunnutkaan mennä, en haluaisi enää mennä ollenkaan! Toisaalta haluaisin kyllä apua, todella kovasti. Mistähän sitä sais?

Mieli keinussa

2005-02-28T10:55:00.000+02:00

Ostin viikko sitten Leena Vähäkylän kirjan MIELI KEINUSSA. Tarinoita maniasta ja masennuksesta

Luin kirjan heti saman tien, siinä käsiteltiin tosi hyvin bipolaarin mieltä. Osa tarinoista oli suorastaan pelottavia, mutta osa pisti kyllä naurattamaankin:) Kaikenkaikkiaan aika ääripään keissejä nuo tarinat. Toivon, etten ikinä itse joudu samanlaiseen maaniseen psykoosiin kuin muutamat kirjassa!

Tuntuu että tuon kokemani pahan masennuksen jälkeen mieleni on mennyt entistä jyrkemmin ylös ja alas. Kunhan selviän fyysisestikin depressiosta, pelkään jo etukäteen omaa toimintaani. Nyt vielä toiminta jää ajatuksen tasolle. Kuinkahan kauan?

Rahatkin loppuivat taas, tai siis 120e oli kolmeksi viikoksi käytettävissä. En ymmärrä mihin kaikki kului?? Noh, mies pummasi TAAS vanhemmiltaan, vedoten omaan kurjaan olotilaansa. Ja vanhemmathan kiltisti antoivat. Enää itseäni ei edes vituta ottaa rahaa heiltä. Tulee sellainen olo että jos todellakin haluavat rahalla selvitä asioista niin siitä vaan, omahan on mokansa. Tuntuu vaan kummalta että heitä ei kiinnosta se, mihin rahat menevät. Tai mikään muukaan oikeastaan... *huokaus*

Itse en ole halunnut omista oloistani kerrottavan heille. Enkä halua tulevaisuudessakaan. Mitä sillä voittaisin? Olemme niin vähän tekemisissä. En halua leimautua. Sitäpaitsi jotenkin on sellainen olo että ei heitä kiinnostaisikaan. Eihän heitä Tupunkaan ongelmat kiinnosta, ja hän on sentään lapsenlapsi.

Viimeyönä nukuin vihdoin. Oliskohan se ollut täysikuu joka kiusasi? Vai mikä?
Tämänhetkinen olo on laiska, saamaton, väsynyt. Aika normaali. Keskiverto. Inhoan keskivertoa, se on niin tylsää!

Aamunäkymä parvekkeelta. Lämpötila: -8.3 C

2005-02-26T10:25:00.000+02:00

Koskahan puikko tappaa jonkun viattoman ohikulkijan? Se on roikkunut ystävineen paikallaan jo lähes viikon.

Tänään nousin esikoisen kanssa jo kuudelta. Väsymystä ei havaittavissa, vaikka unta tuli yövalvomiset mukaanlukien vain noin viisi tuntia. Omituisen hype olo. Puolenpäivän jälkeen lähden pariksi tunniksi viettämään kotiäidin luksushetkeä kynsistudioon. LCN-geelikynsien huollon aika, huonosta rahatilanteesta johtuen taidan tyytyä ranskalaisiin ilman koristuksia.

Kumpi on pahempi...

2005-02-25T12:59:00.000+02:00

Masennus vai hypomania?
Siinäpä kysymys. Masennuksessa olen lamaantunut enkä jaksa tehdä yhtään mitään. Hypomaanisuus taas tuo mukanaan tiettyjä tosi hyviä piirteitä (vauhdikkuus, toimeliaisuus, aikaansaavuus), mutta myös niitä huonoja. Aina kun olen "vauhdikas", olen ärtyisä, arvaamaton ja ahdistunut. Aggressiivisuuteni on karmaisevan voimakasta. Tunnen halua tappaa. Mitä sitten jos yhtäkkiä sekoankin, ja teen sen? En kuitenkaan usko, mutta...

Olisipa kiva jutella noin niinkuin vertaistukena naamatusten jonkun toisenkin ailahtelijan kanssa. Olisi kiva tietää, miten ne tasaavat lääkkeet vaikuttavat tällaisella tyypillä, jolla ei (kai?) oikeaa maanisuutta ole, vain hypomaanisuutta.
Toisinaan kiroan imetyksen ties minne, kun tunnen että olen todella epätasapainoinen ja rikkinäinen ihminen, ja voisin saada lääkityksestä paljon apua. Harmittaa ettei psykiatrini ota mitään kantaa tuohon, ja punnitse eri vaihtoehtoja kanssani. Jotenkin netti-vertaistuki ei iske, kun netissä jutut ovat jotenkin niin yliampuvia.

Jahas, lapset saapuvat sisälle, olivat ulkona miehen kanssa. Täytyy mennä laittamaan välipalaa.

Kiitoradalla..

2005-02-24T18:28:00.000+02:00

Taasko ollaan kiitoradalla, vai liekö ohimenevää.. Tänään heräsin taas reippaasti ennen muita, jo aamuvarhaisella. Aamutouhujen jälkeen oli karmivasta selkäkivusta huolimatta pestävä vessa, siis oikein KUURATTAVA. Sen jälkeen pesin pyykinpesukoneen. Sitten matot ulos, imurointia, keittiön kaapin siivousta, pyykkäystä, ruokahommia, lisää imurointia, moppausta... Puuh. Välissä vaihdoimme (taas) olkkarin järjestystä, kun vanha kyllästytti. Sitten lähdettiin ulos ja takaisin tullessamme laitoin naminamia ruokaa: Pastaa ja kasvis-soossia, johon tuli sipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja ja fetaa, sekä loraus kermaa ja vettä. Mausteeksi oreganoa, basilikaa, pippuria ja suolaa. Tuli älyttömän hyvää! Ruuan jälkeen oli kauhea morkkis kun ei ollut jälkkäriä. Eh. Eilen ja toissapäivänä en saanut edes itse ruokaa tehtyä, eikä tuntunut missään.

Levoton olo. Ja ärtyisä, siis todella ärtyisä. Raivoan kuin porsas. Tekee mieli listiä lapset jollain todella raa'alla tavalla! Karseaa. Onneksi tämä ei yleensä kestä kauaa...
Tuntuu että tarvitsisin jotain rauhottavaa, joten taidanpa ottaa lasin tai kaksi herkullista punaviiniä, vaikka miehen kanssa sovittiinkin että tissuttelu saa riittää. Muuta rauhoittavaa en voi kuitenkaan imetyksen vuoksi käyttää joten.. *slurps*

Uutta ilmettä ja ahdistelua puhelimitse

2005-02-24T08:10:00.000+02:00

Blogini sai eilen uuden ilmeen. Yritin opetella käyttämään hooteeämmällää mutta en nyt niin kovin menestyksekkäästi onnistunut:) Nooh, harjoitus tekee koodaajan, vai miten se nyt menikään.
Uuden ilmeen lisäksi blogiani piristi ensimmäinen (ja sitten vielä toinenkin) kommentti! Kiitos vaan antajille, toivottavasti viihdytte täällä toistekin!

Sain eilen puhelun, josta jo numeron nähtyäni arvasin, että kohta kaupitellaan jotain. Tälläkertaa tarjolla oli lehtiä, ja niin sitkeä myyjä että hermoni meinasivat palaa! Sanoin useita kertoja puhelun aikana että kiitos vaan mutta en ole kiinnostunut, kiitos vaan mutta en lue naistenlehtiä enkä juorulehtiä, vauvalehdistäkään en saa mitään irti. Ei mennyt jakeluun. Kyllähän jokaista joku asia kiinnostaa ja joka makuun löytyy kyllä lehti! Ensimmäistä kertaa teki mieli haistatella lehtimyyjälle. Jospa nyt saisin pontta tehdä sen myyntikiellon, josta lisätietoja löytyy täältä. Lopulta myyjä luovutti, kun _erittäin_ ponnekkaasti sanoin että kuules nyt, minua ei _todellakaan_ kiinnosta yksikään myymistäsi lehdistä, ja koska kaupanpäälisiksi ei saa lastenhoitopalvelua, minua kiinnostaa vielä vähemmän jos vaan mahdollista. Kiitos ja näkemiin.

nukkumatti, missä oot?

2005-02-23T10:08:00.000+02:00

En saa taas öisin nukuttua. Nukahdan kyllä hyvin, mutta herään siinä kahden-kolmen maissa enkä saa millään enää unta. Hiippailen ympäri kämppää, käyn vessassa, juon... asettelen lasten peittoja ja makaan silmät auki omalla paikallani. Odotan aamua, vaikka toisaalta en, koska aamulla sitten väsyttää senkin edestä. Tietää valvoneensa..

Saamattomuutta. Ahdistaa hirveästi. Selkäkin hajosi, kipulääkkeiden kera porskutellaan, silti huonosti. Valivali. Ja ne pyykitkin ovat vielä koneessa:(
Pysyn kuitenkin pinnalla, koska mies on kotona sairauslomailemassa, ja hoitaa hommat parhaansa mukaan.

Eilinen oli kamala päivä. Lapset vetivät aivan kierroksilla, hirveä kaaos ja huuto ja sekoilu. Ihan kuin joskus muutama kuukausi sitten. En kestä jos se alkaa taas!
En osaa ymmärtää. Peilaavatko lapsoset näin pian minun oloani? Jotenkin en pysty uskomaan, varsinkin kun mieskin on kotona eli hommat on kuitenkin hoituneet... voiko se olla vain sattumaa?

En oikein tiedä, mitä ajattelisin psykiatristani. En oikein saa hoidosta mitään irti:/ Kertoilen sukutarinoita ja hauskuutan shrinkkiä, mutta joka kerta lähden sieltä vähän ahdistuneempana, vähän köyhempänä sekä vähän enemmän tympääntyneenä. En tiedä mistä tuntemukseni johtuvat, mutta ainakin tiedän sen että vaikka shrinkki onkin ihan kiva, ei hän ole minun tarpeitani vastaava. Kaipaan "tieteellisempää" lähestymisotetta, minua ahdistaa kun huomaan että esim psykiatrini lääketietous ei ole ajan tasalla.
Muutenkin hänen asennoitumisensa minun ongelmiini on lähinnä kuunteleva, ja kaikki ohjeet joita saan, ovat jo kokeiltuja. Mitään tuoretta näkökulmaa en ole siis saanut.
Mistähän löytyisi runsasta itsetutkiskelua harrastaneelle sopiva psykiatri, joka todella paneutuu potilaan asioihin ja pitää silti omaa ammattitaitoaan yllä olemalla ajantasalla uusimmista tutkimuksista ja esim. uusista lääkehoidoista?

mustaa

2005-02-22T19:01:00.000+02:00

Myrskyä, mustaa pimeyttä ja epätoivoa, raivoakin. Tunnistan tämän tunteen jo, mitä nyt teen?:(
Haluan hautautua syvälle, juoda pääni täyteen ja syödä suruuni. Voisinpa vain nukkua...
Voikohan masennus tulla, vaikka Zetat meneekin 100mg päivässä?

Pyykitkin koneessa jo toista päivää, ja ruokaa en ole jaksanut laittaa... onneksi mies on kotona. Pelottaa. Ahdistaa. Raivostuttaa. En jaksa tätä musertavaa tunnetta!

Kaaos.

Mutsi lähti viihteelle!

2005-02-20T19:56:00.000+02:00

Ja nyt on sitten darra...
Eli eilen päätin puoli kymmenen aikaan (miehen avustuksella;)) lähteä katsomaan Alangon Ismon akustista keikkaa tuohon naapurikortteliin. Olin onneksi saunanraikas, joten sotamaalaus vaan nassuun ja vaatteita niskaan ja sauna-oluen (siis sen toisen, jonka otan saunan jälkeen;)) jämät kurkkuun ja menoksi!

Keikka oli tosi tosi hyvä!
Ismo Alanko on todellakin PORNO mies. Karisma pistää sukat pyörimään jaloissa, sitä on Herra Alangolle siunaantunut vähintään yhden miehen tarpeiksi. Taiteilija.
Monta kertaa keikan aikana tuli mieleeni että mitähän taiteilija-naamarin takana on? Kyllästynyt mies joka veisaa samoja veisuja vuodesta toiseen? Taatusti raskasta kantaa tuollaista "hullun taiteilijan" imagoa harteillaan. Asia häiritsi minua jopa niin paljon ettei musan kuuntelusta meinannut tulla mitään. Noh, korvasin sen sitten runsaalla oluen juonnilla;)

Viimekertaiset baarikokemukseni tuoreessa muistissa meikkasin erittäin huolellisesti pohjustusaineineen kaikkineen, koska en halunnut kohdata sitä virolaisen huoran näköistä muijaa vessan peilistä tällä kertaa. Onnistuin! Näytin vessassa jopa hyvältä vaikka valo oli tosi kirkas!

Tapasin keikalla ystäviäni, joten ilta hyvässä seurassa kului vikkelään. Loppuillasta päädyimme järkyttävän epätodelliseen karaoke-baariin, jossa DJ soitti viimevuosikymmenen hittejä ja kansa bailasi innoissaan pikkureput selässä ja röyhelöpaitikset ja tolppakorot heiluen. Pyysin ystäviäni useita kertoja nipistämään minua, koska en ollut ihan varma siitä että olin hereillä.
Karaoke sujui näiltä epätodellisilta, mutta *ah* niin aidoilta maalais-henkisiltä laulutaiteilijoilta tyypilliseen suomalaiseen tapaan: neljän promillen humalassa yhtä nuottia laulaen ja sanat rivin jäljessä sammaltaen ja sekoillen.
Tuntui kuin olisin astunut hetkeksi jonkun pienen maalaiskunnan vauhdikkaaseen karaoke-baariin yhdeksänkymmentäluvun alussa:)

Selvisin juuri ja juuri naapurikorttelista kotiin, jossa sitten örvelsin sikakännissä ja lopulta sammuin. Mieheni yritti törkeästi käyttää minua humalaista rassukkaa seksuaalisesti hyväkseen ja kertoi aamulla että olin lempeästi kostanut tinttaamalla turpaan niin että leuat meinasivat mennä sijoiltaan. Siitä sai:)

Aamulla heräsin maailman karmeimpaan darraan. Taju meinasi lähteä ja ei todellakaan kiinnostanut hymyillä kenellekään. Ihan niinkuin normaalisti aamuisin kiinnostaisi;)
Nojuu, hoipuin epätoivoisena vetämään päänsärkyyn yhdin Ibusalin ja yhden Ardinexin jonka jälkeen majottauduin ainakin puoleksi tunniksi suihkun lämpöön. Vajosin lattialle ja röhnötin siellä kuin porsas. Huusin miehelleni että toisi kolaa, ja oli kuulemma ollut huvittavaa kun suihkuverhon takaa kolan vastaanotti tärisevä käsi.

Suihkun jälkeen siirryin täristen takaisin sängylle, mennessäni kääriydyin lämpöiseen aamutakkiini ja avasin ikkunan. Kun heräsin puolilta päivin, oli fiilis jo ihan kohtalainen ja pystyin kohtaamaan kauhukakarat ja rakkaan mieheni. Pystyin jopa syömään:)
Loppupäivä on mennyt aika löysissä merkeissä. Ihan kiva että ilta on jo niin pitkällä että pikkuriiviöt menevät pian nukkumaan.

Olenkohan jotenkin epänormaali kun krapulapäivänä mua usein panettaa? Harmi vaan että silloin on yleensä liian väsynyt tehdäkseen mitään.

Päivän lause kuuluu taas kerran: "En ryyppää enää koskaan!"

hengailua, tuhlailua ja villejä kakaroita

2005-02-19T19:57:00.000+02:00

Eilen illalla naukkailtiin miehen kanssa, ja muisteltiin menneitä. Itselläni juttelun myötä tulvi mieleen muistoja vanhoista poikaystävistä, kohelluksesta ja vaikka mistä. Asioita jotka olivat olleet unholassa jo pitkään.
Juopottelimme vaan ihan vähän, joten tajusimme mennä ajoissa nukkumaan ja heräsimme virkeänä ilman krapulaa:) Se oli miellyttävää!

Uni maittaa nykyään vähän eri muodossa, sillä perhepetimme sai uuden laidan. Lupu nukkuu nykyään reunalla (jossa siis laita) ja minä ja mies pääsimme takaisin vieretysten:) Tuntuu kivalta. Arkiläheisyys kun ei multa luonnistu niin on ihan kiva että ollaan yöllä lähekkäin.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kaupungille ja shoppailtiin miehelle vaatteita (kahdet hienot farkut ja huppari sekä paita) ja jotain muutakin. Notkuttiin ympäriinsä muutenkin ja lounas mässättiin Hesukalla. Lupulla paloi lopulta käämit ja piti rientää kotiin. Räntäsateen johdosta suunnittelemamme torikeikka jäi käymättä ja minä lähdin Hupun kanssa sitten erikseen ruokakauppaan. Ja pitihän sitä vielä poiketa vähän muutakin ostelemassa...;) Nyt on kolmet uudet rintaliivit ja miehelle ja mulle vyöt sekä mulle taas vähän kivoja (rihkama)koruja=)
RrrrrRRRrrrrrakastan tuhlaamista:)

Tänään olisi live-keikka, joka kiinnostaisi kovasti. Yksin meno tuntuu vaan oudolta, vähän pelottavalta, eikä ketään mukaan pyydettävää oikein ole. Lähtiskö kotiäiti siis yksi baariin? Saa nähä. Väsyttää kyllä kovasti touhupäivän jäljiltää, joten voi jäädä väliin.
Nyt täytyy mennä pelastaan mies kahden nuorimman kylpyshowsta :)Kohta ne meneekin jo nukkuun, ah. Jospa ottaisi vähän huikkaa ennen saunaa, ja saunassa tietty saunaoluen. Pelottavan hyvin tuo alkoholi maistuu=(

Kolmas pyörä

2005-02-18T09:55:00.000+02:00

Meikäläinen kävi sitten viimeyönä laivalla iskemässä seuraa!:D
Onneksi (?;)) sentään vain unissani, heh.

Varasin koko perheelle Silja Lineltä ihanan sviitin, jossa olkkari, makkari, sauna ja poreallas. Shamppanjat jäissä maattiin porealtaassa miehen (ja alkuillasta lastenkin, menivät sitten kiltisti nukkumaan) kanssa, kunnes sitten yöllä kaunistauduin ja lähdin laivan discoon kolmannen pyörän metsästykseen!:D

Nojuu, untahan se vaan oli. Toiveuntako? No mikäpä ettei;) Onhan meillä harkinnassa tuo kolmas pyörä ollut mutta tekojen asteelle ei koskaan olla päästy. Nyt tuokin asia on saanut vähän uutta suolaa, kun mies paljasti salaisuuksia seksuaalisesta suuntauksestaan;) Ehkäpä jonain päivänä...?

Tänään on tiedossa vakavaa tuhlausmeininkiä, kun palkkapäivä vihdoin koitti! Kaikki, siis AIVAN kaikki on loppu pyykinpesuaineista maitoon ja ruuveihin. Näinhän kotiäiti shoppaa, jauhoja ja pyykinpesuainetta tarjouksesta:D

Se on vauhti ny!

2005-02-17T13:44:00.000+02:00

Eilen alkoi täpistä, tai oikeastaan tiesin sen jo edellisenä iltana.
Jalka vipatti ja päässä lensi. Oli pakko pysyä liikkeessä koko ajan. Ahdistava tunne, ei voinut pysähtyä. Noh, kämppä kiiltää ja koko poppoolla on leivonnaista massut pullollaan kun suit sait leivoin korvapuusteja ja banaani-suklaakakkua. NAM!

Yö menikin sitten valvoessa. Kuopus on todella kipeä ja tänä aamuna käytiinkin sitten hakemassa pienelle kuuri, keuhkoputkissa rohisi kipakka tulehdus:( Kuume sahaa ylös ja alas, enkä mä pystynyt tietenkään nukkumaan kun heräsin joka önähdykseen. Ihan aiheesta kyllä. Rassu pieni on todella huonossa kunnossa, tänään ei ole jaksanut leikkiä yhtään. Huojentavaa että mies on kotona, on enemmän käsiä käytössä, kun Lupu vaatii sylin kokoajan.

Kumma kyllä, ei vielä väsytä yhtään eilisestä täpinästä ja unettomasta yöstä huolimatta. Tänäänkin jo piti tiskata ja puunata keittiö ja imuroida kämppä... puuh. Koskahan putoon taas rotkoon? Ärtyisyys on noususuhdanteessa, joten loppu näkyy..

Minä kävin Tupun ja Hupun kanssa penkkariajoissa karkkeja keräämässä. Hauskaa oli:D Ja karkkia saatiin iso kulhollinen kymmenessä minuutissa! Mummot ja papat keräsivät nameja lapsille, joten mä sain keskittyä vahtimaan ettei kumpikaan juokse ajotielle.

Mies menee kohta työpaikkalääkärille keskustelemaan jatkoista, mitä se sitten tarkoittaakaan. Odotamme jännityksellä. Jotain työkykykartoitusta on kai tiedossa. Aika outoa tosin jos sellaista nyt häsäävät kun toisella paranemisprosessi vasta ihan alussa. Noh, pianhan se nähdään.

Mieletöntä, huomenna on vihdoin palkkapäivä! JES! Lyhytaikainen ilo siitä tulee, mutta ilo kuitenkin:D

Isot Deet

2005-02-16T10:51:00.000+02:00

Isot Deet löytyy liiveistä, mutta nyt myös papereista sekä miehellä että mulla.
Molemmilla todettiin eilen, tiistaina, bipolaarihäiriö!
Lääkitys pitäisi kuulemma aloittaa, itselläni se tuottaa vähän ongelmia koska imetän, enkä voi näin ollen tasaavia lääkkeitä käyttää. En nyt oikein tiedä mitä tekisin. Imetystä en ole ihan heti lopettamassa mutta tämä ylämäkialamäki-show tympii rankasti joten toisaalta... uh. Vaikeaa.

Itse sain lievän tuomion (aaltoileva bipolaari), joka oli hassua sinänsä, sillä oireeni ovat noin 100x rankemmat kuin miehellä, joka siis sai ihan "ehdan" kaksisuuntaisen diagnoosiksi!

Oma shrinkkini pui diagnoosia kanssani, kysyi kovasti mitä mieltä itse olen jne. Sain luettavaa ja mielialapäiväkirjan pidettäväksi. Meikäläiseltä löytyy vahva sukuperimä bipolaariin, sekä muihinkin mielenterveys-sairauksiin. Oletettavissa kuulemma on, että aaltoiluhäiriö hoitamattomana tällä perimällä yltyy vanhemmiten kunnon ykköstyypin kaksisuuntaiseksi:(.

Kolmen vartin käynti poiki miehelle diagnoosin lisäksi myös pitkän sairausloman! WOW! Maaliskuun loppuun asti siis pidämme taloa pystyssä koko perheen voimin! Tuntuu jännältä, toisaalta pelottaa, toisaalta kutkuttaa, toisaalta vituttaa, ja toisaalta on elämäni onnellisin olo! Ehkäpä vihdoin saadaan elämä järjestykseen?

Kolmatta (vai neljättä?) päivää migreenissä. Vituttaa.
Muutenkin outo olo. Tuntuu että vauhti tulee.. takamusta kutittaa. Migreeni vaan vähän hidastaa;)

Siskoni on tulossa ensiviikolla kylään! Ihanaa! Anoppilatkin ovat tunkemassa tänne, se on vähemmän ihanaa... Pääsiäiseksi olisivat tulossa, jotta valittajakin pääsee mukaan. En tule kestämään sitä. Pelkkä ajatuskin siitä että istun pyhät anopin ja valittajan seurassa sisällä, saa melkein hengen pysähtymään!

Odottelen edelleen kuumeisesti puhelua Tupun psykologikäynnin pohjalta. Sieltä pitäisi tulla tieto mahdollisesta päiväkotipaikasta pienryhmässä. Hassua, että käynnin jälkeen on mennyt kotona kohtalaisen hyvin, vaikkei sieltä mitään apua saatukaan. Oma pinna vaan on kestänyt kohtalaisen hyvin, nyt kun on kaksi aikuista arkea jakamassa. Kun on enemmän aikaa Tupulle, arki toimii. Hän vaan vaatii vähän normaalia enemmän. Voi kumpa olisi aina tällätavalla aikaa jota antaa!

Pakkasta on, ja kovaa tuulta. Ulkoilu on tuskallisen kylmää. Kaikki lapset ovat kipeitä, joku kumma yskänpöpö. Lupu parka kuumeileekin kovasti. Saas nähdä tuleeko lääkärikeikka. Jos olisi rahaa, saattaisin viedä jo nyt. Perjantaina tulee palkka, joten ehkä silloin.

"Ei mitään seksiin liittyvää" ja migreeniä

2005-02-14T18:59:00.000+02:00

Eilen illalla mieheni antoi minulle yllätyksen. Odotti lurjus minua huivin kanssa ja alkoi sitoa silmiäni ja vannotti kovasti heti että "ei oo mitään seksiin liittyvää" :D
Huivi silmillä (lasten nukkumaanmenon jälkeen) odotin omituisia kolinoita kuunnellen ja ohjeita seuraten asetuin makuulle tyynyjen päälle. Huivi poistettiin ja sain olutta nautiskellen nauttia kynttilän valossa ihanasta kokovartalohieronnasta! AH!
Tosin rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että kovin jalkoväli-rintamus-painotteinen tuo hieronta oli;) Varpaat ja sormet oli jäässä kun mies oli enemmän innoissaan niistä muista kehonosista. Heh.
Pahus vaan, miehen käyttämä hierontaöljy laukaisi migreenin:( Sitä sitten olen tänään parannellut kauheilla tropeilla sekä päiväunilla.

Hupunen poltti tänään sormenpäänsä hellanlevyllä. Sitä on hoideltu tavalla ja toisella, raukka on ihan kipuinen. Tosin ulkoillessamme unohti kivun, eli ei se ihan maatakaatavaa ole varmaankaan. Nyt pitää mennä suoristamaan sidosta, kun se on kuulemma huonosti.
Huomenna mies menee psykiatrille juttelemaan, saas nähdä mitä saa tuomioksi. Sairaslomaa vielä tämä viikko, ellei shrinkki määrää lisää. Itsellänikin on huomenna psykiatri.

anoppi

2005-02-13T15:36:00.000+02:00

Anoppi tuli taas mieliimme puhelinlankoja pitkin. Anoppini on ihan kiva mutta se naivi asenne... Ja se ainainen surkea ilme. Oih ja Voih.

Nyt anoppi on kiinnostunut meistä ja elämästämme, koska mieheni on Sairas. Miehelläni on masennus ja ADHD epäily. Tietysti sama oireisto anopin mukaan löytyy miehen supernipolta järjestelmälliseltä nössöpikkuveljeltä *NOT* ja mieheni on vain "vähän herkempi joka ei kestä niin paljon kuin muut". Huokaus.

Ovat tulossa kuukauden sisään kylään. Siitä voi tulla mielenkiintoista... ehkäpä järjestän hulluuskohtauksen, saavatpa jotain puhuttavaa sinne pikkukylään.

Sunnuntai on mennyt vapistessa. Zetat saavat kädet tärisemään, nykyään enemmän kuin ennen. Ärsyyntymistäkin on ilmassa. Tekee mieli paiskia ja äksyillä. Sitä seuraa yleensä Vauhti. huoh. Ja sitten seuraa ahdistus...
Toisinaan tekisi mieli lopettaa imetys ja aloittaa vahvempi lääkitys. Elämä ei ole helppoa tällaisenaan. Odotan mielenkiinnolla tiistain keskustelua psykiatrini kanssa, ehkä saan vihdoin sen ison Deen, siis diagnoosin.

Aamuinen lukutuokio lasten kasvikirjasta sai odottamaan kevättä ja kesää. Opiskelimme parvekasvien istutusjuttuja sekä yrtti-tietoutta. Haaveilen parvekkeen kukkaloistosta ja suojaisasta kranssiseinästä... heh saas nähdä. Ehkä Zoloftit saavat minut tarttumaan tuumasta toimeen;) Tai kyllähän olen usein toimeen tarttunut, mutta se jatkohoito on ollut sitten vähän niin ja näin! Kun katsokaas se kohtaus menee ohi...;)

Kummallinen viha mielessäni katson eteenpäin. Tekisi mieli ensin nukkua ja sitten ryypätä ja harrastaa pervoa seksiä. Todellisuudessa vihaan kosketusta, enkä halua seksiä. Ryypätä en voi kun lääkitys kärsii. Nukkumisenkin kanssa olisi toivomisen varaa. Miksen voisi vain häipyä? Toisinaan toivon että voisin. Olen liian tympääntynyt kaikkeen. Levottomuutta ilmassa, pahaa sellaista. Muurahaisia housuissa, tuli perseessä, lähtölaskenta, kiitorata odottaa...
Perjantaina tulee rahaa, ehkäpä matkoille? Kauas! Koko palkka likoon!

Siivouspäivän jälkeiset

2005-02-12T17:55:00.000+02:00

Siistinen kotoinen, tai no, oli ainakin.
Outoa olla kun ei oo "mitään tekemistä".

Iltayöstä eilen tuli karsea paniikkiahdistuskohtaus ja piti oikein mennä parvekkeelle, josta kuitenkin kipaisin hätäseen sisään kun tunsin lämpimän merituulen kasvoillani ja kuulin etelänlomastaan nauttivien turistien äänet sekä baarien musat... eh.
Mitä lie lääkkeen sivuvaikutuksia.

Päivä on mennyt jonkunasteisessa pirteässä pöhnässä. Rutiinilla hoitunut leikit sun muut. UFFilla käytiin Tupun kanssa ratsaamassa euron päivät, mutta mitään ei löytynyt:( Pelkkää ryysyä... Kyllä sieltä jotkut näkyivät jotain ostavankin.

Sen jälkeen euroihmeeseen (juu, palkkapäivää odotellessa..) shoppaileen, Tupulla oli oma rahapussi kymmensenttisineen mukana ja hän osti pikkuautoja. Jono kasvoi kassalla kun hän kaivoi ja laski kolikoitaan kassalla..:)
Minä sain karkkia. Mussuti mussuti.. Hirvittää nämä läskit. Voi kun saisin motivaatiopuuskan ja alkaisin taas laskea pisteitä! Se aloitus vaan tuntuu niin vaikealta. Varsinkin kun ei ole rahaa ostaa laihis-juustoja yms vaan pitää tyytyä siihen mitä halvalla saa, ja tavallisia tuotteita saa syödä aivan liian vähän mun makuuni!

toimelias perjantai

2005-02-11T22:12:00.000+02:00

Selviydyimme jo aamutuimaan (ennen 11:ta;)) torille ostamaan halpoja vihanneksia.
Kyllä vaan saa järjettömät määrät tavaraa sillä rahalla mikä jossain marketissa menisi yhteen tomaattipussiin!
Sitten tultiin omaan pihaan, Lupu nukkui päivätorkkuja ja isot jäivät sairaslomailevan isän kanssa ulkoilemaan ja minä-ahkerus kirmasin sisälle laittamaan kasvismakkarakeittoa ja siivoamaan. Pistinkin oikein kunnolla tuulemaan ja vein matot ulos, imuroin ja moppasin! Jo kiilsi koti kun lapset ja isäntä saapuivat syömään.

Makkarakeiton jälkeen söimme ihanaa jälkkäriä, mustikkapiirakan (sellaisen jossa muropohjan päälle tulee marjat ja kermaviili-muna-sössö) ohjeella tehtyä päärynäpiirasta ja Lidlin vanilijajäätelöä. Voi tsiisus se oli HYVÄÄ! Illemmalla kunnostauduin vielä leipomalla mainiot pitsat koko perheelle. Kyllä on mahat nyt piukkana!

Päivän punaisten hintalappujen saldo: Piimälimppu ja jälkiuunileipä molemmat vain euron kappale! Sekä uutta päärynäpiirakkaa varten bulgarianjogurttia 2dl á 0.20e!

Isäntä sai uudet naulakot eteisen seinään, sekä kosteusvauriosta (kuola) kärsivän puhelimeni (Sonyericsson Z600) takaisin elävien kirjoihin!! *sydän* Tuntuu ihan kun olisi uusi puhelin:D Onpa se hieno... Ihana saada taas kalenterikin käyttöön. Olenkin ollut ihan pihalla menoistani kun ainoa kalenteri on kotona koneella.
Minä vaihdoin vielä illansuussa lakanat ja pesin vessan ja lopuksi kävimme saunassa. Minä pääsin taas ihan yksin, ja sen jälkeen rasvailin itseni kaiken maailman rasvoilla päästä varpaisiin:) Nyt on hyvä olo, suklaata suussa:)

Huomaan että Zoloft vaikuttaa pakkotoimintoihini ja -ajatuksiini. En ollut putsannut korviani moneen päivään! Aikaisemmin tein sen useita kertoja päivässä. Olen myös joustanut esikoisen päivähoito-asiassa ja kuopuksen imetyskään ei enää ole pakkomielle... tuntuupa hyvältä!! Nyt tuntuu että voin valita, enkä ole pakon orja.
*hehkutus*

Hassua että koti on kondiksessa ja olo rento, ja on vasta perjantai! Yleensä tää fiilis on vasta sunnuntaina:)

Myrskyä ja räntää

2005-02-10T14:10:00.000+02:00

Ulkona myrskyää. Meillä myrskysi illalla, mutta ei onneksi enää. Tuollaisten kovien koti-myrskyjen jälkeen olo on tosi voimaton. Muutenhan olisin tietty tosi energinen
;)

Tupu vietiin tänään vähän vastahakoisena kerhoon. Tosin kerholla oli sitten tapansa mukaan jo innoissaan menossa mukaan touhuihin. Morkkishan siitä mulle kuitenkin vääntyi, kun tuntui ettei taas kuunnellut lapsen tahtoa yhtään häntä koskevassa asiassa... No saatiinpa Lupu unille samalla reissulla, ja päästiin rämpimään räntäsateessa.

Mies jäi eilen sairauslomalle. On nyt tämän ja ensiviikon kotona. Se tuntuu hyvältä, koska minun ei tarvitse olla niin "riittävä". Jotenkin on helpompaa aloittaa päivä kun tietää että joku jakaa vastuun ja jos mua hermostuttaa tai ahdistaa niin ei ole pakko selvitä vaan voin vetäytyä. Rauhottavaa.

Huolestuttavaa sen sijaan on se, että perheessämme ei ole yhtään "ehjää" aikuista. Onneksi kuitenkin olemme nyt molemmat avun piirissä, ehkä jo kesällä arkemme on taas normaalia, tai ainakin jotain sinnepäin. Huolestuttaa todella, miten tämä kaikki on vaikuttanut lapsiin. Noh, riittääpä psykiatreilla potilaita...

Kukahan minä oikein olen? Ajatus joka valtaa mielen tosi usein nykyään, mutta koskaan ei tunnu olevan aikaa ajatella sitä loppuun. noh, kerron kunhan keksin...

Koko perhe psykologian valvovan silmän alla

2005-02-09T13:09:00.000+02:00

Tupun, esikoisemme, eka psykologikokemus oli tänään.
Mies vaihtaa oman hoitajansa kanssa kuulumiset, jotka eivät ole niin mieltäylentäviä, tänään iltapäivällä. Lupu, nuorimmaisemme, kävi 1v-neuvolassa syynättävänä.
Diagnoosi: Hulluja kaikki tyynni.

Tupun suhteen ryhdytään jatkotutkimuksiin, tosin tutkimusten määrää ja laatua ei vielä tiedä. Samoin suositus päivähoitopaikasta on nyt virallinen. Puuh. Ahdistaa. Toisaalta huojentaa. Se olisi todellinen helpotus meidän elämäämme.
Jos vaan oma neuroottisuuteni kotihoidon suhteen suostuisi edes vähän joustamaan...

Toisaalta oikeasti ajatellen Tupun parasta, voisi osapäiväinen päiväkotipaikka olla todella hyväksi. Hän kun tarvitsee hyvin paljon aikaa uusiin juttuihin, ja eskari alkaisi syksyllä... nyt voisi tavallaan sopeutua ryhmään etukäteen, täysin omassa tahdissaan.
Hupun ja Lupun kannaltakin ratkaisu olisi varmaan hyvä, koska tällähetkellä meno kotona on päätöntä. Kukaan ei pysty olemaan täällä rauhassa. Tupun persoona vie kaiken tilan. Tuntuu vaan niin pahalta että joutuu tavallaan syrjäyttämään yhden lapsen, että pystyy antamaan normaalin elämän toisille... äh en tiedä. Tähän tekstiin tulee aivan liikaa kolmia pisteitä.

Ehkä pitäisi vaan ryhtyä ajattelemaan päiväkotia ennemminkin lahjana Tupulle. Sitähän se voi parhaimmillaan olla, jos päiväkoti on hyvä ja ryhmä pieni ja päivät lyhyitä. Pystytäänhän siellä tarjoamaan jotain mitä minä en pysty: samanikäistä seuraa, tarkat rutiinit...
Hmmph.

Vaikea pala pureksittavaksi. Eikä ollenkaan vähiten siksi, että tiedän itsekin junnaavani paranemisessa paikoillaan niin kauan kuin tilanne pysyy tällaisena kaoottisena. Jotenkin ulospääsyä ei tunnu olevan, kun arki on aina yhtä raskasta.
Silti tunnen hylkääväni lapseni. Huokaus.

Mies puki tänään pikkuiset neuvolareissua varten sillävälin kun Tupun kanssa olimme psykologireissulla, olin tavoistani poiketen laittanut oikein valmiit vaatekasat odottamaan tuolille. Kyllä nauratti kun riisuin lapset neuvolassa haalareista ja Lupulla ei ollut lainkaan housuja...miehet:D

Shrinkillä käyty

2005-02-08T15:53:00.000+02:00

Tuli puitua menneisyyttä ja sen vuoristorataa. Pikkuisen sivuttiin rahantuhlaustakin, vaikka enhän tohtinut kertoa katastrofin todellista laitaa... ehkä sekin päivä vielä tulee.
Shrink oli sitä mieltä että ylilyöntejä tapahtuu ja että olen oman luovuuteni ja intoni vanki. Kyllähän minä sen tiedän. Se, mitä rakastan eniten, aiheuttaa minulle eniten ongelmia. Hmmph.

Ensiviikolla kuulemma tehdään vähän koostetta voinnistani. Se onkin jännää, on nimittäin tullut mietittyä paljon sitä, että mitähän Shrinkki minusta ajattelee ja miten pitkä hoitoura tässä on tulossa. Oonko mä terve vai sairas?

Myös menneisyyden miehiä käytiin läpi. Siveänä (?:D) luonteena kutsuin mieshäröilyjä ensin ihmissuhteiksi. Joskus tuntuu hankalalta kertoa toilailuistaan kun Shrinkki on minua ainakin 2x vanhempi. Ikärasismia.

Kerroin myös pelostani, että alan taas sekoilla huomionkipeyttäni. Aikanaan nautin sitä enemmän olostani, mitä useampi ihailija minulla oli. Pyöritin sitä elämää todella taitavasti, kaikille miehille oli aikansa. Jos eivät olleet tyytyväisiä, saivat kenkää. Osa tiesi, etteivät ole ainoita, mutta osa ei. Vieläkin hiukan hirvittää erään miehen osalta, että mitä olisi mahtanut sanoa jos olisi kuullut..

Usein kiitän luojaa perheestäni. Mieheni on unelmamies, kaikin puolin. Silti välillä mieleni kaaoksessa tunnen syvää raivoa häntä kohtaan. Ilman lapsia olisin varmaan jo usein kohteltanut jotain hetken mielijohteesta elämääni kyllästyneenä. Pallo jalassa on paha koheltaa.
;)
En haluaisi ikinä loukata miestäni siten.

Äiti on taas vähän väsynyt

2005-02-08T10:31:00.000+02:00

Tänään(kään) ei aurinko paista. Ahdistaa. Loputon rikkinäinen tunne.
Normaalitoimet tuottaa tuskaa. Väsyttää, vaikka nukuin todella hyvin. Tuntuu etten ikinä pääse ylös tästä paskasta.

Psykiatrille aika parin tunnin päästä. Sinnekään ei huvittaisi mennä. En vaan jaksaisi, tunnen olevani friikki kaikkine mielen kiemuroineni. Liikaa kerrottavaa, liikaa purettavaa enkä oikein itsekään tiedä mikä on todellisuutta ja mikä ei...

Juttua kyllä riittää siellä nojatuolissa istuessani, niinhän sitä mulla aina riittää. Jos ei riitä, pysyn kotona. Hymyilen ja nauratan psykiatriani, vedän vitsiä kaikesta. Samalla sisukseni huutaa vittuperkelettä, kun en jaksaisi enää.

Lapset toimivat taas peilinäni. Aina kun mulla menee huonosti, menee lapsillakin "huonosti". Tottakai kun olen ahdistunut nurkkaan pakeneva jänis. Rutiinit puuttuvat, hymy puuttuu. Rakastaminen puuttuu. Miten se onkin niin vaikeaa?? Kaikki tuntuu vaan turralta.
Kierre on valmis, kun olen maassa ja lapset ovat maassa. Lapset riekkuvat kuin apinat, tappelevat ja ovat turhautuneita, ja minä hermostun lisää.
Toivon niin että parantuisin jo. En kestä tätä enää kauaa.

Valittamiseksi meni, taas. Olispa joskus jotain hyvää sanottavaa. Tuntuu että ainoa hyvä elämässä on palkkapäivä. Silloin tunnen useimmiten eläväni, kun pääsen tuhlaamaan. Säälittävää.

Esikoinen lohkaisi eilen hyvän jutun! "Mä haluun naisen! Mä en haluu olla mikään homo!" Mies ja minä tirskuimme ja kysyimme että mitäs poika nyt tarkoittaa? Johon esikoinen: "No homo on sellanen joka kulkee toisen miehen kanssa ja mä haluan naisen enkä miestä koska miehet ei voi kato saada lapsia."
Nih. :)

Maanantaiahdistusta

2005-02-07T13:31:00.000+02:00

Uuden päiväkirjan testiajo maanantaiahdistuksessa. Mieli lentää reunasta toiseen. Sängyssä vielä ajattelin pystyväni mihin vaan! Tänään kävelläänkin lasten kanssa kolmen kilsan päähän kauppaan lähikaupan sijaan!

Nyt yökin huoneennurkassa ahdistustani, näytän oksettavan paljon kotiäidiltä. Haluan olla jotain muuta!! En jaksa tätä arkea!!

Silti en voi siitä irtautuakaan, neuroottinen luonteeni taistelee vastaan. Lapset tulee hoitaa kotona, heitä tulee imettää pitkään ja tulee olla lapsentahtinen. Psykiatrini mielestä kaikki periaatteeni ovat hyviä mutta tulisi myös muistaa että ihminen on erehtyväinen, tulisi antaa itselleen anteeksi. En voi. En edes halua voida. Lapset ansaitsevat enemmän kuin erehtyväisen äidin!!

Herääminen tuntui sentään hyvältä siistissä kodissa. Pyykkikorit tyhjänä, vaatehuone ojennuksessa ja tiskipöytä kiiltäen. Energiaa riitti viikonloppuna.
Missä se nyt luuraa?? Edes vaatteita en ole saanut lasten päälle.

Huomenna taas psykiatrille. Tuntuu etten ole vielä sieltä paljon apua saanut. Masennuslääkkeet kyllä joo... Psykiatrikin on ihan kiva tyyppi, joten en tiedä missä mättää. Kun nousin sieltä masis-suosta lääkkeiden avulla, en enää kokenut saavani mitään siitä jauhamisesta mitä käynneillä harrastetaan.
"Juu olen ilkeä ja pahoitan usein ihmisten mielet ja sotken elämäni"
"Niin, niinhän olet sanonut. Minusta olet kyllä peruspositiivinen"
Mitä hyötyä olla rehellinen kun ei sitä kukaan usko ennenkuin menee överiksi? Helpompaa valehdella taas kerran olosta ja ajatuksistaan, itselleenkin.

Puuh.